Routaeristys, tuulettuvat alapohjat

Lämpimien rakennusten tuulettuvien eli ryömintätilaisten alapohjarakenteiden tapauksessa routaeriste asennetaan yleensä anturan ulkopuolelle sokkelin ulkopinnasta ulospäin alla olevan periaatekuvan mukaisesti. On kuitenkin suositeltavaa, että varsinkin korkeammissa mitoituspakkasmäärissä routaeriste asennetaan anturan alapuolelle samalla tavalla, kuin kylmissä rakennuksissa. Erityisesti valusokkeli- ja valuharkkorakenteissa routaeriste on suositeltavaa asentaa myös sokkelirakenteen tai anturan alapuolelle. Hyvin lämmöneristettyjen tuulettuvien alapohjien tapauksessa routaeristys tulee asentaa myös tuuletus-/ryömintätilan puolelle, jolloin on erittäin suositeltavaa asentaa routaeriste anturan alapuolelle. Ryömintätilan maata vasten oleva osa on myös suositeltavaa eristää FINNFOAM F-300 50 mm lämmöneristeellä, jolla parannetaan ryömintätilan kosteusolosuhteita.

Seuraavassa periaatekuvassa on esitetty lämpimien rakennusten ryömintätilaisten alapohjarakenteiden routaeristyksen kannalta oleelliset mitat, joiden perusteella tällä sivulla olevan taulukon arvot on esitetty.

HUOM! Routaeristeen kokonaisleveys on kuvan mukaisesti routaeristeen leveys B + anturan leveys sokkelin ulkopuolella. Routaeristeen toimivuuden kannalta eriste on suositeltavaa asentaa myös anturan alapuolelle. Ryömintätilan pohjan ja sokkelin lämmöneristäminen rajoittaa suhteellisen kosteuden nousua ryömintätilassa.

Tuulettuvan alapohjan U-arvo ≥ 0,16 W/m2K (lämmönvastus RA ≤ 6,25 m2K/W)

Seuraavassa kuvassa on esitetty routaeristyksen periaatepiirustus tuulettuvalle alapohjarakenteelle tapauksessa, jossa rakenteen U-arvo on 0,16 W/m2K tai suurempi. Routaeriste kiertää koko rakennuksen ympäri etäisyydellä B anturan ulkopinnasta. Nurkka-alueilla (tummempi keltainen alue) routaeristeen paksuus on kaksinkertainen etäisyydellä Lc sokkelin ulkopinnasta.

Routaeriste mitoitetaan ohjeen RIL 261-2013 mukaisesti paikkakunnan mitoituspakkasmäärän ja vuoden keskilämpötilan mukaisesti. Routaeristeen lämmönjohtavuutena käytetään ohjeen RIL 225-2023 mukaan laskettua lämmönjohtavuuden suunnitteluarvoa eli λU-arvoa. Alla olevan taulukon arvojen laskennassa on käytetty tuotetta Finnfoam F-300, jonka lämmönjohtavuuden ilmoitettu arvo λD = 0,037 W/mK ja routaeristystarkoituksessa käytettävä lämmönjohtavuuden suunnitteluarvo λU = 0,039 W/mK. Kyseisessä arvossa on huomioitu tuotteen käyttötarkoituksen mukaiset kosteustekniset ominaisuudet (veden imeytyminen upotuskokeessa WL(T)0,7 ja jäätymis-sulamis-kestävyys FTCD 1).

Seuraavassa taulukossa on esitetty routaeristeeltä vaadittavat paksuudet ja leveydet eri paikkakunnilla mitoituspakkasmäärällä F50. Taulukossa on myös esitety, miten perustamissyvyys vaikuttaa routaeristeen paksuuteen.

Routaeristeen paksuudet ja leveydet eri paikkakunnilla ohjeen pakkasmäärän F50 mukaisesti. Lämpimän rakennuksen tuulettuvan alapohjarakenteen U-arvo on 0,16 W/m2K tai suurempi (lämmönvastus ≤ 6,25 m2K/W). Käytettävä tuote Finnfoam F-300U = 0,039 W/mK).

Perustamissyvyys0,5 m0,75 m1,0 mRoutaeristeen
leveys B
Lisäpaksuus nurkissa
 Routaeristeen paksuus Etäisyys Lc
Paikkakuntammmmmmmm
Espoo, Helsinki, Vantaa, Porvoo605050 1)1,21,5
Salo, Turku, Pori605050 1)1,21,5
Tampere, Hämeenlinna, Hyvinkää8070501,21,5
Lahti, Kouvola, Kotka8070501,21,5
Kokkola, Vaasa, Jyväskylä, Mikkeli, Lappeenranta10080701,21,5
Kuopio, Pieksämäki120100801,21,5
Oulu, Joensuu120100801,21,5
Kemi, Kajaani1401201001,21,5
Tornio1501301101,52,0
Rovaniemi, Kuusamo1601401201,52,0
Sodankylä, Muonio, Inari, Enontekiö1701501301,52,5

1) Mitoituksessa routaeristeen paksuudeksi tulee alle 50 mm, mutta yksittäisinä levyinä suositellaan käytettävän vähintään 50 mm levypaksuutta. Ohuempia levyjä käytettäessä niiden rikkoutumisvaara asennusaikana lisääntyy merkittävästi.

Tuulettuva alapohjan lämmönvastus, U-arvo 0,16…0,10 W/m2K (RA = 6,25…10,0 m2K/W)

Kun tuulettuva alapohjarakenne on paremmin lämmöneristetty, tuuletustilan lämpötila voi talvella laskea pakkasen puolelle. Tällöin routaeriste tulee lisätä myös ryömintätilan puolelle (vastaavasti kuin kylmien rakenteiden routaeristeen tapauksessa). Routaeristeen paksuuden ja leveyden mitoitus tehdään samalla tavalla, kuin edellä heikommin lämmöneristetyn ryömintätilaisen alapohjan tapauksessa.

Seuraavassa kuvassa on esitetty routaeristyksen periaatepiirustus ryömintätilaiselle alapohjarakenteelle tapauksessa, jossa alapohjarakenne on normaalia paremmin lämmöneristetty.

Routaeriste kiertää koko rakennuksen ympäri etäisyydellä B molemmin puolin anturan ulko- ja sisäpinnasta eli routaeriste lisätään myös anturan sisäpuolelle. Nurkka-alueilla routaeristeen paksuus on kaksinkertainen etäisyydellä LC sokkelin ulkopinnasta. Routaeriste on tässä tapauksessa suositeltavaa asentaa anturan alapuolelle, jolloin vältytään anturan ja sokkelin muodostamalta kylmäsillalta. Itse antura ja sokkeli on eristettävä myös huolellisesti pystysuunnassa.

Kun tuulettuvan alapohjarakenteen U-arvo on 0,10 W/m2K tai pienempi (lämmönvastus ≥ 10 m2K/W), rakenteen routamitoitus on tehtävä kylmän rakennuksen mitoituksella.

Routaeristyslaskuri

Taulukoissa on esitetty routaeristepaksuudet tietyillä lähtötiedoilla eri rakenteiden osalta. Muilla lähtötiedoilla lasketut eristyspaksuudet ja -leveydet voi laskea Finnfoamin routaeristyslaskurilla.

Lue lisää Finnfoamin routaeristyslaskurista täältä.

Siirry takaisin sivun alkuun