Finnfoam-eristelevyjen rappaus sokkelissa

Finnfoam Oy suosittelee eristämään sokkelin ja kellarin seinän ensisijaisesti ulkopuolelta joko FINNFOAM:in peruseristelevyillä tai erityisesti kellarin seinän ja sokkelin eristykseen suunnitellulla CW-300-levyllä. Tämä on myös rakennusmääräysten mukainen suositus. Ulkopuolisella eristyksellä saavutetaan tilansäästöä ja massiivinen kantava seinä saadaan tasaamaan sisäilman lämpötilaa.

Ennen varsinaisen työn aloittamista

Ennen työn aloittamista on varmistuttava siitä, että ilman ja alustan lämpötila rappaustyön aikana ja viikko sen jälkeen on vähintään +5 C°. Laastin hyvän tartunnan varmistamiseksi FINNFOAM-levyn pinta tulee karhentaa nro 40 hiomapaperilla käsin tai epäkeskohiomakoneella. Karhentamisen jälkeen FINNFOAM-levyn pinnalla ei tulisi enää olla sileää ns. pintanahkaa. Hiontapöly poistetaan imuroimalla tai puhaltamalla paineilmaa käyttäen. FINNFOAM-levyn pinnan tulee olla puhdas ja kuiva ennen laastin levitystä.

Sokkelin lämmöneristyksessä voidaan käyttää myös höylättyä ja uritettua (HU) FINNFOAM-levyjä. Tällöin levyn pintaa ei tarvitse karhentaa hiomalla, koska jo tehtaalla levyistä on höylätty ns. pintanahka pois hyvän tarttuvuuden aikaansaamiseksi.

Auringon UV-säteily rapauttaa paljaan FINNFOAM-eristeen pintaa kesässä noin 1 mm syvyydeltä. Tämän takia levyn pinnalle tulee aina jokin suojaverhous. Myöskään levyn hionnan/karhennuksen ja rapauksen välillä ei saa olla liian suurta väliä, ettei pinnalle ehdi tulemaan heikon tartunnan aiheuttavaa ”pölyistä” pintaa.

Eristeen kiinnitys

FINNFOAM CW-300 eristelevyt asennetaan ja kiinnitetään alustaan maanpäälliseltä osaltaan saneerauslaastilla sekä maanpäälliseltä osalta mekaanisesti eristekiinnikkeillä, 1–2 kpl/per levy.

Sokkelin lämmöneristeet kiinnitetään kauttaaltaan laastiliimaamalla ne sokkeliin ja kiinnitys varmistetaan mekaanisilla eristekiinnikkeillä.

Rappaus

Alla olevasta linkistä löytyy CW-300 kellarin seinäeristeen rappausohjeet Weberin sekä Ston tuotteilla, jotka ovat samat myös muille FINNFOAM-eristeille:

Finnfoam_CW-300_rappausohje_-_weber (PDF, 86 kt)

Finnfoam_CW-300_rappausohje_-_Sto (PDF, 78 kt)