Finnfoam vahvasti mukana Mikkeli-Jukolassa

Finnfoam on ollut jo monta vuotta vahvasti mukana suomen suurimmassa ulkoliikuntatapahtumassa Jukolan viestissä saunakylän muodossa. Jukola kylässä oli tänä vuonna neljä suurta saunaa, jotka palvelivat juoksijoita kisasuorituksen jälkeen ja ne pystytään viestin yhteyteen kisapaikalle joka vuosi.

Ensimmäisen kerran juoksijat pääsivät lämmittelemään Finnfoamilla eristettyihin saunoihin vuonna 2019, kun Finnfoam lahjoitti Lukkari-Jukolaan polyuretaanieristeet, joilla vuorattiin telttasaunan katto ja seinät.

Monena vuonna olemme kuntoiluporukalla istuneet pitkään Jukolan saunassa. Noin joka viidennellä kerralla sauna on ollut oikeasti lämmin. Teltan liepeet vuotivat ja löylyt karkasivat aukoista. Lämmittämisen tuska oli järjetön, kun talkoolaiset yrittivät pitää saunaa lämpimänä.” Lukkari-Jukolan kenttä- ja huoltopäällikkö Reima Rantanen totesi. Eristyksen jälkeen ero on ollut huomattava ja Rantanen lupaa, että sauna on varmasti lämmin. ”Lämpö pysyy teltan sisällä”, Rantanen vakuuttaa.

Lukkari-Jukolan jälkeen Jukolan saunat ovat lämmenneet joka vuosi ja tänäkin vuonna Finnfoamilla eristetyt saunat lämpenivät saunojien iloksi. Tuhannet juoksijat vetreyttivät lihaksiaan oman suorituksensa jälkeen ja saunojen lämpimistä löylyistä saatiin nauttia aamun tunneille asti.

Lue lisää FF-PIR-eristeistä: https://finnfoam.fi/tuotteet/ff-pir/alumiinipintainen-sauna/

Lue lisää saunan eristämisestä: https://finnfoam.fi/kayttokohteet/markatila-sauna/

Lukkari-Jukolaan tehdyistä ensimmäisistä eristetyistä saunoista kertovan artikkelin voit lukea Maaseudun tulevaisuudesta kokonaisuudessaan: https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/609095f4-9c3a-4499-b7b3-925275d579f7